Hae tästä blogista

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Teefestareiden pystyttämistä pällistelemässä


Tänne on saapunut kevät, joka on kesämäinen ja sehän sopii minulle. Nyt on monena päivänä ollut yli 25 astetta ja todellakin nautin, kun tarkenee hengailla raajat paljaana.

Eräänä päivänä hemmottelin itseäni maleksimalla Chiswick Gardensissa, joka on eräs (niistä monista) keitaani. En ole pitkään aikaan jaksanut kuvailla järsyllä (järjestelmäkamerani), vaan käytän lähes poikkeuksetta pokkaria. Pokkari on mukavan kevyt ja todellakin mahtuu vaikka sinne taskuun. Kuvaaminen pokkarilla on ihan erilaista kuin järsyllä (enkä nyt puhu pelkästään teknisessä mielessä, vaan myös asenne-, idea- ja hahmotusnäkökulmasta) ja onkin oikeastaan ollut ikävä kunnon kuvaussessioita.


Puistorauhaani häiritsi ainoastaan huono ajoitus (olin siellä torstaina): juuri nyt viikonloppuna vietetään Chiswick gardensissa National Tea Day -pirskeitä. Osa puistosta oli suljettu kalja teetelttojen pystyttämistöiden takia.


No, oli siellä silti tilaa hengailla, mutta ylenmääräinen meluaminen häiritsi haurasta mieltäni.

Tukkasotka matkalla pilaamaan heijastuksen.

Sain jokunen päivä sitten luettua aivan ihastuttavan kirjan, jossa merkityksellisessä asemassa on kukkia! Upea kirja, josta tulossa hehkutus lähiaikoina. Tässäpä sen kunniaksi pari tällä viikolla kuvaamaani kukkaa. Olen luontofani ja kuulen jo vuorten kutsuvan... Siitä enemmän myöhemmin.

Rhododendron Sinogrande

Snake's Head - Fritillaria meleagris


Tälle päivälle on luvattu 26 astetta. Kunhan ryyppään tässä loput aamukahvit ja tekeydyn ihmiseksi, niin häivyn nauttimaan säästä. Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

10 kommenttia:

  1. hienoja kuvia, minä Aina pokkarilla, Aina mukana, ne uudet ottaa hyviä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyajan pokkareilla ja monilla kännykameroillakin saa ihan hyviä kuvia: riittää, että osaa painaa nappia. Minulla on hyvä pokkari, jota tykkään käyttää. Järsyllä kuvaaminen on erilaista noin yleisesti ottaen.

      Poista
  2. Voi sotkanpoikaa sotkemassa :) Upeat kuvat, kiva ettet tyystin suivaantunut metelistä. Aika mukavat säät täälläkin oli viikolla, mutta luonto on kyllä täysin eloton vielä. Laahataan niin perässä.

    Nautiha sie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikein linturikas joki tuo: nokikanakin jo huolehti poikasistaan. :D Ne ihanat säät meni, mutta olivat kyllä ihana lupaus kesästä ja otin kaiken irti auringosta ja lämmöstä. Ei tänne nytkään tarvitse paleltua, mutta ehdin jo tottua hyvään. :P

      Suomen kevät on oikukas ja hidas!

      Poista
  3. Voi miten kauniita keväisiä kuvia. Vai 26 astetta, vähän kateeksi käy. Meillä on +2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaimmillaan oli 29 astetta :)) Nyt ei ole enää niin lämmintä, mutta tosi kesäisen näköistä on jo.

      Poista
  4. Juuri passelin lämpötila, sinä onnekas!

    Upeita paikkoja, vihreää, vehreää ja onneksi kuvat eivät välitä meteliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko sanoa, että meni pää ihan sekaisin niin hienoista keleistä. Nythän ne ovat muisto vain, mutta sellaista se on :D

      Poista
  5. Järsy! Taidan lainata sanaa. :) Minulla on vain järsy ja sitten kännykän (huono) kamera, joten järkkäriä tulee ulkoilutettua aika usein. Olen itse asiassa nyt innostunut uudelleen valokuvaamisesta ja kokeilen joitakin uudenlaisia juttuja.

    National Tea Day kuulostaa hauskalta. En ole oikeastaan teenjuoja (vaan juon aamulla kahvia, päivällä vettä ja kylminä iltoina lämmintä kaakaota), mutta mielikuvissani rakastan (joidenkin) brittien teesessioita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään paljon enemmän kuvata järsyllä, koska se antaa mahdollisuuksia enemmän. Silti tulee kuvattua lähinnä pokkarilla, koska en jaksa roudata järsyä mukana: se painaa paljon ja vie tilaa. Pokkarini nimi on muuten poksu :D

      Minäkään en juuri teetä juo, ehkä noin kaksi kertaa vuodessa saatan kupposen juoda. Mutta jotain jännää noissa teehommissa on, tunnistan ilmiön :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.